tiistai 31. tammikuuta 2017

Perusmeikin edulliset lempparit

Tänään voitaisiinkin sitten kurkata muutamaan meikkituotteseen jotka ovat lähes poikkeuksetta minulla käytössä joka meikissä. Näitä molempia yhdistää edullisuus ja yleisesti ottaen helppo saatavuus.


Essencen Waterproof Gel Eye Pencil oli ihan ykköslöytö. Olen käyttänyt vesirajalla vaaleanpunaista/vaalean beigeä/valkoista kajalia kirkastamaan katsetta niin kauan kuin muistan mutta pysyvyys on yleisesti ottaen ollut aika heikkoa. Vedenkestävästä kosmetiikasta minulla on aika huonosti muuten kokemusta mutta varsinkin tässä tarkoituksessa se on aivan loistava ominaisuus!

Tämä kuuluu niihin silmämeikkikyniin joita ei tarvitse teroittaa vaan niitä rullataan lisää ulos muovihylsystä. Massa ei ole murenevan pehmeä enkä ole esimerkiksi saanut sitä ikinä katkeamaan mutta silti se levittyy sulavasti. Piirretty jälki kuivuu kiinni ihoon joten se ei liukene heti vesirajaltakaan vaikka saattaakin kaivata lisäämistä jossain vaiheessa.


NYX Tinted Brow Mascara sävyssä Espresso oli impulssiostos joka on jäänyt käyttöön pysyvästi. Kulmageeli on itselläni kulmien meikkaamisen viimeinen askel ja kun siihen on tottunut,ei ilman sitä enää osaa olla. Espresso on sävyistä toiseksi tummin ja suht kylmä - en kuitenkaan viileäksi tätä kutsuisi ja yksinään käytettynä tämä olisikin minulle luultavasti liian lämmin.

Kulmageelissä on näppärän kokoinen harja,huomattavasti pienempi esimerkiksi verrattuna normaaliin ripsiväriharjaan. Pigmentti ei ole pelottavan voimakasta mutta tätä pystyy kerrostamaan lähes loputtomiin joten tälläkin saa aikaan voimakkaampaa sävyä. Kulmavärimassa kuivuu kovaksi pitäen kulmat ojennuksessa - tämän ominaisuuden takia yksittäisiä karvoja myös pystyy huijaamaan paksummiksi usemmalla kerroksella.


Vaikka NYX on ollut Suomenkin kamaralla jo jonkin aikaa,en ole vieläkään saanut tutustuttua merkkiin paremmin. Essenceltä taas on tullut ohimennen napattua vaikka mitä ;)



Löytyykö sieltä lemppareitä NYXiltä joita minunkin olisi syytä kokeilla?

Ihanaa tiistaita<3

torstai 26. tammikuuta 2017

Talvisen tummia sävyjä Boholta

Nyt palaillaankin vielä hetkeksi messumeininkeihin :) Tänään siis esittelen muutaman tuotteen Boholta jotka sain näytteinä messuillessani Helsingissä. Siitä puheenollen,ensi vuonna on pakko messuilla muutama päivä kun aina tuntuu jotain jäävän näkemättä!

Boho on ranskalainen ekologinen meikkimerkki. Sarjalla on tuotteita aina pohjameikestä huulituotteisiin asti ja niissä on käytetty paljon luomuraaka-aineita. Minusta on esimerkiksi aivan ihanaa että merkki käyttää pakkauksissaan paljon pahvia! Tuotteilla on Cosmebio sertifikaatti.


Helmiäisluomivärinappi Prune on kylmän violetti joka taittaa hieman harmaaseen. Koostumus on jonkin verran pöllyävä mutta pigmenttinen. Helmiäinen sävyssä ei ole voimakas vaan yllättävänkin neutraali joka tekee napista helpon arkimeikkisävyn. Luomivärien päävaikuttavat ainesosat ovat aprikoosiöljy,maissi ja oliiviöljy jotka luovatkin hauskan yksityiskohdan näille tuotteille.

Bohon mattahuulipuna 309 Figue on sävyltään lämmin viininpunainen. Ihan mataksi en tätä tämän lopputulosta laskisi vaikkei tämä jääkään kiiltäväksi. Huulilla tämä on helppo ja miellyttävä,tämä ei kuivata huulia tai kuivu huuliin kiinni niin kuin monet mattapunat. Luonnonmukaisuuden tässä huomaa vahamaisuudesta ja tämä onkin levitettävä puhtaille huulille (ei siis edes huulirasvaa) muuten lopputuloksesta on vaikea saada tasaista.


Kuvan meikissä Prunea on käytetty häivytyssävynä tummanharmaalle - sillä sai aikaan hauskaa erilaisuutta sen päivän meikkiin :)

Boholla on luonnollisemmaksi brändiksi ihanan värikkäitä ja monipuolisia kosmetiikkatuotteita,yllättävää itselleni oli se ettei nämä ole kalliitakaan! Bohon meikkejä saa muun muassa Hyvinvoinnin Tavaratalosta ja esimerkiksi huultenrajauskynän hinta on alle 7 euroa.


Onko Boho tuttu merkki siellä ruudun toisella puolella?

Ihanaa viikonloppua<3













*pr-näyte

Ekstra rakkautta hiuksille

Tänään voitaisiinkin katsella vähän hiustenhemmottelutuotteita jotka on tarkoitettu käytettäväksi pesun jälkeen. Varsinkin pitkähiuksiset tietävät miten tärkeitä erilaisista hiuksiin jätettävistä tuotteista tulee,hiukset muuttuvat helposti kuiviksi tai pörröisiksi.


Kuiville ja rasittuneille hiuksille tarkoitettu Lorealin yöksi jätettävä Glycerol+Coco Oil-hoitovaahto* on yksi merkin Nutrifier-sarjan tuotteista. Yleensä varsinkin kuivien hiusten tuotteisiin on lisätty voimakkaasti silikonia mutta tässä sitä ei ole ollenkaan.

"Kevyt vaahto levitetään hiuksiin yöksi. Kosteuttavat ja pehmentävät  tehoaineet, kuten glyseroli ja kookosöljy hoitavat hiusta levon aikana. Aamulla hiukset ovat pehmeämmät ja helposti muotoiltavat. Ei rasvoita tai latista hiusta.
Käyttö: Levitä kuiviin hiuksiin yön ajaksi. Ei huuhdella."

Aluksi mietin miten pitkä ilo näinkin pienestä pullosta on mutta siinä olin väärässä. Vaahto on riittoisaa ja sitä tuntuu aina vaan riittävän ja riittävän. Vaahdossa on ihana hunajaisen kukkainen tuoksu ja se pehmentää käsiteltyjä hiuksia tekemättä niitä ollenkaan raskaiksi.


Niin ikään Lorealilta on myös Mythic Oil*. Kaikille hiustyypeille tarkoitettu öljy on saavuttanut suosiota laajalti ja olen siitä itsekin kuullut hyvää ennen kuin edes sain käsiini oman pullon.

"Ravitseva öljy kaikille hiustyypeille. Itämaisista penrinteisestä inspiraationsa saanut öljy sisältää avokado ja rypäleensiemenöljyä ja antaa hiuksille välitöntä joustavuutta, hallittavuutta ja kirkkautta kuitenkaan tekemättä hiuksia raskaiksi.
Levitä 1-2 painallusta kosteisiin tai kuivattuihin hiuksiin ja muotoile hiukset."


Öljyn koostumus on aika täyteläistä ja tuoksu mieto hiuksiin levitettäessä. Tämän olen huomannut toimivan parhaiten pyyhekuiviin hiuksiin levitettäessä,silloin tällä saa aikaan pehmeyttä ja kosteuttavuutta minkä lisäksi hiukset kuivuvat nopeammin - kuiviin hiuksiin levitettäessä hiuksista tulee nopeasti likaisen ja raskaan näköiset vaikka tuokin kiiltoa.


IdHAIR Gold 911 Rescue Spray* on tämän porukan ainoa suihkutettava versio. Erityisesti värjättyjä hiuksia ajatellen kehitetty hoitosuihke pitää huolta hiuksista monella tavalla.

"Suojaava, ravitseva ja kosteuttava hoitosuihke ehkäisee värin haalistumista. Sisältää PreStylingComplex-yhdisteen, joka antaa hiuksille lämpö- ja UV-suojan. Selvittää tehokkaasti hiuksia pesun jälkeen, tehden niistä samalla pehmeät sekä helpommin hallittavat.
Käyttö: Suihkuta tuotetta pyyhekuiviin hiuksiin. Älä huuhtele."


Tämä sulaneelle mansikkajätskille tuoksuva suihke on kevyttä eikä ollenkaan hiuksia latistavaa. Kuiviin hiuksiin tätä sumutellessa pääsee eroon pörröisyydestä ja saa hiuksiin aikaan hillityn normaalia kiiltoa. Hiuksia aukipitäessä olen tykännyt suihkutella tätä raskaammalla kädellä alahiuksiin - näin hiukset eivät takkuunnu niskasta vaikka hankaantuvatkin kaulahuiviin ja takin kauluksiin.


Tällä hetkellä itselläni on eniten käytössä kaikenlaiset hiusöljyt,ne on simppeli levittää hiuksiin vielä suihkussa ollessa kun hiuksista on puristanut pois ylimääräiset vedet. Näin talviaikaan hiuksien kuivumisen myös huomaa huomattavasti selkeämmin ja tykkään kerrostaa hoitotuotteita niin ihoon kuin hiuksiinkin.


Tuleeko siellä mieleen kosteuttavia hiuksiin jätettäviä hoitotuotteita joita osaisitte suositella?

Ihanaa torstai iltaa<3















*pr-näyte

tiistai 24. tammikuuta 2017

Rakastettavat minit

Hei muruset ja ihanaa tiistaita! Miten siellä on viikko lähtenyt käyntiin?

Yleensähän en kirjoittele niin matkakokoisista tuotteista kuin näytekokoisistakaan mutta nyt lähiaikoina olen törmännyt kahteen tapaukseen josta en vaan voi olla kirjoittamatta!


Schupp on saksalainen yritys joka valmistaa hemmottelu-ja suihkutuotteiden lisäksi myös fysioterapiassa käytettäviä tuotteita/välineitä.

Schuppin Kleopatrakylpy* ruusun tuoksussa on ollut aivan ihana kokemus! Kyseessä on siis kylpyöljy jota itse olen käyttänyt suihkuöljyn tapaan. Öljyssä on pehmeä ruusuntuoksu joka ei missään vaiheessa hyökkää nenään liian voimakkaana.

Öljy käyttäytyy suihkuöljyn tapaan - se ei oikeastaan "vaahtoa" vaan emulgoituu veden vaikutuksesta valkoiseksi nesteeksi puhdistaen ihon mutta jättäen jälkeensä pehmeän lopputuloksen riipimättä iholta sen omia arvokkaita öljyjä.

Tämä yritys on tehnyt hyvän oivalluksen - esimerkiksi kylpyöljyistä löytyy kokeiluun 50ml kokoisia pulloja sekä 500ml pulloja niille jotka jo tietävät rakastavansa tuotetta!


"This scrub is rich in cocoa bean powder that has been finey calibrated for a soft exfoliation and designed to rejuvenate the skin, making it smooth and radiant. Cocoa extract, rich in anti-free radical and antioxidant polyphenols, and cocoa butter were added to help your skin regain comfort and youthful appearance. Sweet almond oil has been selected to nourish and soften the skin."

Cassieren suklaalinja* on ollut minulle tähän asti aivan vieras ja tämä onkin ollut kiva tuttavuus! Suklaa-tuotteet ovat merkin Anti-Stress-linjaa joilla pyritään vähentämään niin ihon kuin luultavasti sielunkin stressiä - ainakin tuoksusta päätellen!

Kuorintavoide on aika rouheaa ja tumman suklaan tuoksuista. Kuorivat osat tuntuvat koostumukseltaan aivan kahvinpuruilta joten tällä saa aikaan tehokkaan kuorinnan samalla nauttien tuoksusta. Tämä on sopinut ihanasti rankkojen päivien suihkuhetkiin.

Cassierea käyttävät hoitolat löytyvät täältä.


Olen välillä vähän huono käyttämään minuituotteita vaan ne jäävät helposti pyörimään. Ehkä näiden kokeiluiden perusteella taas muistuisi mieleen käyttää pienempiäkin tuotteita pois!


Millaisiin tuotteisiin siellä tartutaan kun kaivataan hemmottelua?













*pr-näyte

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Pehmeän ruusuiset

Olen nyt jo jonkin aikaa tarttunut mielelläni erilaisiin ruusutuotteisiin - arvelisin että alunperisenä syyllisenä oli FLOW kosmetiikan ruusuvesi. Tällä kertaa käsiini tarttuikin sitten NUXEn Eau Demaquillante Micellaire misellivesi sekä Phytomerin Rosee Soin kasvoöljy*.


"Ensimmäistä kertaa Phytomerin anti-age -asiantuntijuus on hyödynnetty kasvoöljyyn. Rosée Soin muuntaa ihoa, palauttaa sen kirkkauden ja ylläpitää ihon nuorekkuutta. Rosée Soin muuntaa ihoa viikossa: Iho on kimmoisampi, kirkkaampi ja näyttää uudistetulta. Kahdessa viikossa ihon luonnollinen kauneus palautuu. Miellyttävämmän tuntuinen, täydellisesti kosteutettu iho on silminnähden kauniimpi."

Phytomerin ruusuinen kasvoöljy* on pakattu tukevaan muovipulloon mikä kätkee sisälleen näppärän lasisen pipetin. Tuoksu on viattoman ruusuinen,ei siis liian voimakas tai läpitunkeva. Koostumus on hyvin imeytyvä ja yllättävänkin "kevyt" - olen itse yleensä käyttänyt huomattavasti raskaampia öljyjä joiden kanssa imeytymisen kanssa saa kikkailla,tämän kanssa ei ole sitä ongelmaa. Olen käyttänyt tätä niin kasvovoiteen alla kuin päälläkin tai seerumiin sekoitettuna,tämä imeytyy aina ongelmitta ja jättää iholle ihanan samettisen pinnan. Myöskään silmänympärysalue ei ota tästä itseensä.

Öljyssä mm. oleva D-Tox mikroleväöly kirkastaa ihoa kun ruusuöljy taas rauhoittaa,uudistaa ja suojaa. Piikkiherneöljy kosteuttaa ja sitoo kosteutta ihoon kun jojobaöljy elvyttää sekä ravitsee ihoa. Jojobaöljyhän on ominaisuuksiltaan lähellä ihon omaa talia joten se imeytyy hyvin sekä sopii myös rasvaisemmallekin iholle samalla neutralisoimalla ihon omaa talintuotantoa.


NUXEn hempeän vaaleanpunaiseen verhottu misellivesi on herkän tai kuivan ihon ystävä. Hellään miselliveteen onkin laitettu muun muassa ruusuvettä,allantoiinia ja kasviglyseriiniä pehmentämään sekä hyaluronihappoa kosteuttamaan. Tuotteen puhdistavana ainesosana toimii kookosjohdannainen.

Nimensäkin mukaisesti tämä on nestemäistä sekä yllätyksekseni vaalean rusehtavaa,liekö tämä johtuu ruusunterälehdistä. Tämän tuoksu sai minut hämmentymään aluksi. Mietin kauan miksi tämän tuoksu on niin tuttu ja sitten se iski - tämä tuoksuu samalle kuin lapsena Barbien mukana saatu "taikavesi" :D Tässä on siis lapsekkaan ruusuinen tuoksu,ei mitenkään hirveän aito.

Vaikka kyseessä on herkälle iholle suunnattu tuote,on tämä silti tehokas. Tähän mennessä kokeilemistani misellivesistä tällä nimittäin lähtee esimerkiksi meikki kaikista parhaiten! Tällä on myös lähtenyt kevyesti vedenkestävät rajauskynät ilman minkäänlaista hankausta. Aamupuhdistuksessa käytän aina misellivettä ja siinä tämä onkin ollut hyvä ystävä,iho jää pehmeäksi eikä yhtään kuivan tuntuiseksi.


Täytyy sanoa etten ole vieläkään saanut ruusutuotteista tarpeekseni vaikka tätä villitystä on nyt kestänyt jo hyvän aikaa enkä ennen voinut sietää minkäänlaista ruusuntuoksua missään!


Tuleeko siellä mieleen muita ruusuisia tuotteita?













 *pr-näyte

tiistai 17. tammikuuta 2017

Tammikuun '17 koekierroksella

Se olisi taas tiistai ja viikko saatu jotenkin alkamaan. Eilinen meni hyvin pitkälti juoksennellessa joten onkin ollut niin ihanaa kun tänään ei ole pakko hötkytä ja kiirehtiä.

Tässä kuussa olen ottanut kokeilukierrokselle kolme itselleni täysin uutta tuotetta joten höpistäänpä sitten niistä!


ACO Triple Moist Complex Body Lotion Orchid Seduction joutui laukkuuni itseasiassa äitini kaapista. Äitini kuuluu näihin TODELLA tuoteuskollisiin yksilöihin ja oli saanut tämän kaveriltaan,toisinsanoen tämä oli lähinnä kaapissa tuijotettavana ;)

Ensimmäinen ajatukseni tästä oli että tässä on yllättävän voimakas ja parfyyminen tuoksu ollakseen apteekkituotteita valmistavan merkin tuote! Voiteessa on itämainen orkidean tuoksu joka on aika tumma tuoksumaailmaltaan - hyvinkin paljon siis minun tyyliseni. Koostumus on paksuudessaan keskiluokkaa mutta yllättävän kosteuttavaa,olen huomannut tarttuvani tähän aina vaan uudelleen.

Liekö syy hauskan erilaisessa tuoksussa vai "ohuudestaan" johtuvasta helposta levittyvyydestä mutta hyvästä kosteuttavuudestaan,alkaa näppärä pumppupullo olla jo puolenvälin surullisemmalla puolella. Kiva vahinkolöytö!


Dove Nourishing Care Shower Oil With Maroccan Argan Oil tuli tarpeeseen. Heräsin yksi päivä siihen ajatukseen että kaikki suihkugeelini sun muut on uhkaavasti loppumassa. Etsin katseellani suihkuvoidetta Tokmannin hyllyiltä kun törmäsin tähän noin viiden euron löytöön - VIHDOIN helposti saatavaa suihkuöljyä!

Koostumus on öljylle tutun "lirua" ja veden kanssa vaahtoamatonta vaikkakin pesevää. Iho jää ihanan pehmeäksi - tuotteessa on 55%  hoitavia öljyjä ja sen kyllä tuntee. Yllätysmomentti tässäkin oli tuoksu,on todella tavatonta olla tunnistamatta Doven "ominaistuoksua" merkin tuotteista mutta tässä sitä ei ole lainkaan. Tämä tuoksuu itseasiassa hyvin hajuvesimäiseltä mutta huuhtelun jälkeen tuoksu ei jää leijailemaan ihosta. Toinen nappilöytö,pitäisi selkeästi napata mukaan Wild Card-tuotteita useammin!


Kuukauden kolmas tuntematon tapaus on Herbinan Energy Boost Virkistävä Puhdistusgeeli. Jos kaksi ensimmäistä tuotetta olivat ihania yllätyksiä,tämän kanssa mentiin metsään niin että rysähtää.

Unohdin oman kasvojenpuhdistusaineeni Lahteen viime reissulla ja kaupassa käydessä ajattelin napata mukaani jonkin helposti saatavan ja itselleni uuden tuotteen. Minulla on itselläni ollut Herbinalta hieman heikkoja kokemuksia aiemmin mutta ajattelin että ehkä nyt löytyisi jotain uutta hauskaa kun merkki on uudistanut tuotteitaan.


Tuote on nimensä mukaisesti geelimäistä mutta ikäväkseni täysin vaahtoamatonta. Meikinpuhdistuksessa käytettäessä tämä jättää selkeät pandasilmät ja ihon tahmean nahkeaksi - ei siis puhtaan nahkeaksi vaan lähinnä sen tuntuiseksi kuin osa pohjameikistä olisi vielä ihossa kiinni. Olen aina tottunut käyttämään kaksoispuhdistusta mutta toivoisin että molemmat käyttämistäni tuotteista selviytyisivät tehtävästään edes kohtalaisesti.



Onko ruudun sillä puolella tullut vastaan lähiaikoina ei-niin-toimivia tuotteita tai uusia lemppareita?

perjantai 13. tammikuuta 2017

Loppuneet 12/16

Jotenkin osasin arvella ettei viime kuun loppuneet tule ajallaan tässä kuussa.. ;) Tuntuu että joulun aiheuttama hässäkkä ja rästissä olevat asiat ovat vieläkin uhkaavan pitkässä jonossa ja asiat tulevat listoina jo uniinkin asti.

Mutta nyt siis viime kuun loppuneisiin!


Le Petit Olivierin naamiosta* ehdinkin juuri kirjoitella! Iso pakkauskoko,ihana tuoksu,riittoisa koostumus ja pehmentävyys olivat kaikki todella tervetulleita. 4/5

IdHairin Colour Keeper shampoo&hoitoaine* sai minut muuttamaan mieltäni useampaan otteeseen. Ihana sulaneen mansikkajätskin tuoksu ja pehmeämpi pesevyys mutta huono riittoisuus eikä hoitoaine ollut mielestäni ihan niin hoitavaa kun olisin odottanut. 2,5/5


Tässä kuussa loppui myös tämä toinen ihastelemani Le Petit Olivierin tuote nimittäin tämä hillittömään pönikkään (750ml!) pakattu puuvillamaito suihkuvoide*. Hellä pesukaveri joka jätti ihanan myskisen tuoksun iholle vielä kauaksi aikaa. En olisi ikinä uskonut voivani käyttää tuollaisen purkin yksin yhtä suihkutuotetta mutta sehän vaan kertoo siitä miten paljon siitä pidin! 5/5

Toinen loppunut olikin (luojan kiitos) Ritualsin Sakura Spring Foaming Shower Oil. Siis.. Suihkuöljyksi yllättävän kuivattava. Ja toinen mihin en ole vielä päässyt kiinni on kaikkien hehkutus Ritualsin tuotteiden tuoksusta! Tämä on minulla nyt toinen suihkuöljy eri tuokussa ja minusta nämä tuoksuvat vaan niin keinotekoisilta :| 1/5


Tämä kasvoöljy minulla siirtyikin ns. naamiokäyttöön "tuoksunsa" takia. Oliologyn Rosehip Oil oli suhteellisen raskasta ja voimakkaasti kosteuttavaa,todellakin siis atooppisen ihon ystävä. Kalamainen haju ei vaan lämmittänyt ja loppujen lopuksi aloin vältellä tätä naamiotarkoituksessakin :D 2/5

Supermoodin Egoboost Moisture Kick Serum* on ollut minulle se todellinen luonnonkosmetiikan vakuuttaja. Tämä on IHANA. Tätä voi kerrostaa tai käyttää hellemmällä kädellä,tätä voi käyttää sy-ihollekin ihan rauhassa! Edes ihon ollessa äkäisemmillään se ei tähän reagoinut negatiivisesti. 5/5


Viimeisenä onkin sekalainen läjä meikkejä.

essencen I<3Extreme Volume Mascara ja rock'n'doll volume and eye-opening mascara jättivät molemmat kylmiksi. Nämä molemmat sopivat ns. kakkosvaiheen ripsareiksi eli kun erottelu on jo tehty mutta massaa halutaan lisää. 2/5

Collection on yksi Englannista saatavista halpismerkeistä johon olen tykätynyt. Collectionin Lasting Perfection voidemainen peiteaine onkin kulttimaineessa! Tämä alkoi vedellä viimeisiään ja oli ollut auki jo sen aikaa että päätin napata meikkilaatikosta tuoreen tapauksen käyttöön. Saisi täydet pisteet jos vaalein sävy olisi vielä VÄHÄN vaaleampi! 4/5

Seuraavakin tuote on Collectionilta ja näistä rajaustusseista olenkin jo ehtinyt kirjoitella. Collection Extreme Felt Tip Linerit on olleet minulla käytössä enemmän ja vähemmän jo vuosia - tämäkin oli auki varmaan parisen vuotta ja nyt vasta oli värin haalistumisen ja alkavan kuivumisen takia tästä luovuttava ja otettava uusi käyttöön jemmoista. 4/5

Boots Perfect Finish Eyelash Glue tarttui mukaani myös Englannista. Kyseessä on Bootsin oma merkki ja muutaman punnan irtoripsiliima - yllätyinkin siitä miten hyvää tämä oli! 5ml pakkauskoko kuitenkin mahdollisti sen että puolenvälin jälkeen sai haaveilla tämän ulostulemisesta. 4/5

Viimeisenä löytyykin glitter eyeliner 2true merkiltä. Tämäkin on Englannista löytyvä kempparimerkki. Tämä ihana valossa sinertävään taittava valkoinen helmiäisglitter tottakai kohtasi loppunsa oltuaan auki vuoden päivät - näitä geelimäisiä tapauksia ei oikein pysty kuivuttuaan elvyttämään. 3/5



Miten siellä on maanantai lähtenyt käyntiin?
 
Ihanaa alkuviikkoa :)












*pr-näyte

2x hiusten naamiointia

Hei muruset ja ihanaa perjantaita :) Miten siellä on muuten tämä päivä mennyt,tämän nyt ollessa se legendaarinen perjantai 13. päivä?

Joka tapauksessa,nyt sukelletaan muutaman hiusnaamion maailmaan!


Olenkin jo Organic Shopista kirjoitellut ihonhoidon saralla mutta nyt on vuorossa hiustenhoito. Organic Shopilta löytyy nimittäin edullisia hiustenhoitotuotteita myös ihonhoitotuotteiden lisäksi ja kokeilemani versio on Organic Fig&Almond Hair Mask Express Shine*. Tuo teksti on siis purkin päältä kun purkin kyljessä lukee vain Greek Fig.

Naamio sisältää viikunauutetta ja manteliöljyä hoitamaan hiuksia ja tuomaan niille kaunista kiiltoa. Tämän hiusnaamion tarkoitus on antaa hiuksille enemmänkin sitä kiiltoa kuin kosteutusta ja olinkin hieman epävarma olisiko tämän hoitotehot omille hiuksilleni tarpeeksi voimakkaat.

Naamio on kauniin pastellisen violettia ja miedon hedelmäiselle tuoksuvaa. Koostumus on keskipaksua eikä ollenkaan vaikeaa levittää pituuksiin. Huuhdellessa hiukset tuntuvat liukkailta ja sileiltä mutta kuivuessa huomaan kaipaavani öljyä pituuksiin. Kiiltoa kyllä riittää mutta ei sitä kaipaamaani hoitavuutta. Törmäsin myös muutaman kerran siihen etten tajunnut huuhdella tätä tarpeaksi pitkään ja hiukset jäivät tahmeiksi,huuhdelkaa siis tämä huolella!

Organic Shopin tuotteita on alkanut löytyä mm. useista Sokoksista,onko teilläpäin näkynyt mitenkin laajaa valikoimaa?


Le Petit Olivierista kirjoitin aiemmin yhden suihkuvoiteen verran johon ehdinkin todenteolla tykästyä. Nyt tästäkin merkistä on vuorossa hiusnaamio joka on pakattu vaikuttavaan 300ml purkkiin.

Olive,Karite&Argan Nourishing Mask* tuoksuu miedon makealta,en saa tuoksusta sen enempää kiinni. Huomasin rakastuvani tämän tuoksuun kerta kerralta enemmän ja kerrankin tuotteen iso pakkauskoko ei haitannut yhtään! Luonnonvaalea hiusnaamio sisältää niin oliiviöljyä,sheaöljyä kuin arganöljyäkin joten kyseessä on hoitava ja pehmentävä naamio ilman silikonia. Silikonittomuus ei välttämättä ole se positiivisin piirre varsinkaan pitkiä hiuksia hoidettaessa mutta lähdin kokeilemaan tätä hyvin avoimin mielin.

Naamion koostumus on todella paksua,lähes jämäkkää joten tasaisen levittämisen suhteen sai tehdä vähän töitä. Tämä on yllättävän riittoisaa ja hulautin tätä muutamaan otteeseen vähän turhan runsaasti. Huuhdeltaessa hiukset tuntuvat ennen kaikkea pehmeämmiltä ja hiusten kuivuttua latvat eivät näyttäneet niin kärsineiltä vaikka pituudet kaipasivatkin hiuksiin jätettävästä hoitoaineesta kiiltoa.


Itse kaipaan enemmän hoitavuutta hiuksiini joten jos näistä toisen valitsisin olisi se Le Petit Olivierin hiusnaamio - ei tuota tuoksuakaan voi vastustaa!

Organic Shopin pakkauksessa on sama ongelma kuin vartalovoinkin kohdalla,kansi on rasittava varsinkin märillä käsillä käytettäväksi. Uskoisin Organic Shopin naamion käyvän paremmin lyhyemmille hiuksille kun taas Le Petit Olivierin naamion kuiville tai käsitellyille hiuksille.


Ihanaa viikonloppua<3
















*pr-näyte

maanantai 9. tammikuuta 2017

Kauneuden erilainen ulottuvuus: Tatuoinnit

Tänään höpötelläänkin sitten aiheesta joka on minun sydäntäni lähellä,nimittäin tatuoinneista. Samalla haluan nostaa esille Mikkelissä sijaitsevan aivan ihanan tatuoijan!

Olin itse 15 kun otin ensimmäisen tatuointini ja siitä lähtien niitä onkin kerääntynyt yhteensä viisi kappaletta tähän mennessä. Oma periaatteeni tatuoinneille on että niiden on oltava helposti peitettävissä ja itselleni merkittäviä. Keräänkin siis omaan ihooni muistoja eletystä elämästä.


Etsin kauan itselleni "sopivaa" tatuoijaa. Aiemmin otin tatuoinnit vähän milloin missäkin,niin Suomessa kuin Englannissakin - kuitenkin pitäen mielessä laadukkuuden ja ammattitaitoisuuden. Halusin kuitenkin itselleni vakkari-tatuoijan,sellaisen kenen kanssa viihdyn,jonka käsien alle luotan isommankin projektin ja joka tietää mitä tekee.

Aloin kirjoitella puolisen vuotta sitten Haven Inkin Anna-Kaisan kanssa. Minulle ensivaikutelma on äärimmäisen tärkeä ja Anna-Kaisa läpäisi sen heittämällä. Vastassa oli rempseä,puhelias ja varmaotteinen nainen. Kuinka moni muu on kyllästynyt ankeisiin tatuoijiin joiden penkissä aika tuntuu pysähtyvän jo kettumaisen asenteen takia? Tässä olikin yksi syy miksi valitsin Anna-Kaisan,tiesin että tässä penkissä aika kuluisi huomattavasti helpommin kuin aiemmin!

Tapasin Anna-Kaisan Haven Inkissä kuukausia ennen lopullista tatuointiaikaa. Juteltiin tulevasta kuvasta ja annoin hänelle esimerkkikuvan josta hän itse lähti luomaan persoonallisempaa ja uniikimpaa kuvaa. Kerroin ajatuksesta tatuoinnin takana ja värimaailmasta jota halusin.



Sovittu päivä tatuoinnin totetuttamiseksi saapuikin yllättävän pian ja saavuin tapaamiseen hieman etuajassa. Siellä Anna-Kaisa odotti aurinkoisen asenteen ja kahvikupposen kanssa. Tästä oli hyvä lähteä! Sommittelun ja viime hetken tarkastelujen jälkeen oli aika asettua penkkiin - puolitoista tuntia tatuoitavana menivät naurettavan nopeasti höpöttäessä ja naureskellessa.

En tiedä onko kipukynnykseni kasvanut vuosien saatossa vai oliko kyse harhauttavasta höpöttelystä,kipu oli kuitenkin huomattavasti lievempää mitä muistin edellisiltä kerroilta vaikka paikka oli lähes sama yhden aikaisemman tatuointini kanssa. Ja mitä mieltä olin lopputuloksesta muuten? Eläväiset värit ja pienen pienet yksityiskohdat saivat aikaiseksi jotain todella kaunista<3

Tätä postausta ei ole tehty sponsoroituna vaan lähinnä muistuttamaan kaikkia että etsikää itsellenne osaava ja ihana tatuoija - niitäkin on! Seuraavaksi minulla olisikin edessä vähän isompi projekti joka tehdään muutamassa osassa yhdessä suunnitellen Anna-Kaisan kanssa.



Mikä näkökanta siellä on tatuointeihin ja onko teillä se oma "vakkari"? Millä perusteella valitsette tatuoijanne?

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Freeman stepping up the game!

Kaikkihan teistä tietää tutun ja turvallisen Freemanin jolta löytyy muun muassa useiden rakastama entsyymikasvonaamio? Nyt loppuu se tuttu ja turvallisuus ainakin osaksi - Freeman on ottanut aimoharppauksen pois mukavuusalueeltaan!

Freeman on nimittäin luonut uuden sarjan Freeman Beauty Infusion-nimen alle vanhojen tuotteidensa rinnalle joihin on lisätty tehoja ja hoitavuutta. Kurkataanpa muutamaan!


"Experience a sea goddess glow in an instant. This serum-infused gel mask works while you shower, with Sea Salts and Sea Kelp to renew and clarify skin. An innovative purifying formula boosted with Probiotics to balance the skin¿s ecosystem to help prevent breakouts and give you that fresh just-out-of-the ocean feel. Perfect for all skin types."

Purifying In-Shower Mask* on muun muassa merilevää ja merisuolaa sisältävä naamio joka levitetään kasvoille ennen suihkuun hyppäämistä 5-10 minuutiksi jonka jälkeen hellästi hieroen huuhdellaan pois. Sain sen käsityksen jo tuotteen nimestä että tämän annetaan nimenomaan vaikuttaa iholla suihkussa jolloin ihohuokoset ovat enemmän avoinna.

Koostumus on sinertävää ja rakeisen geelimäistä - geelissä on mukana myös kuorivia palluroita joilla kasvohoito viimeistellään. Huuhtelun jälkeen iho tuntuu joustavalta eikä lainkaan kiristävän kuivalta . pitäisinkin tätä siis enemmän kirkastavana ja kuorivana kuin puhdistavana kasvonaamiona. Tuotteessa oleva miedon merellinen tuoksu on neutraali.


Tätä seuraavaa uutuutta en ole itse ehtinyt kokeilla mutta haluan sen nyt kuitenkin esitellä - minusta nämä Freemanin uudet Beauty Infusion-tuotteet ovat niin ihania jo konseptiltaankin!

"Become a modern day sleeping beauty with this lightweight, serum-infused water-gel overnight mask. Boosted with concentrated Vitamin C to help minimize dark spots and correct discoloration. Hibiscus instantly brightens, quenches thirsty skin and improves skin tone." 

Nykyajan Prinsessa Ruusunen.. Keneen muuhun tuo lause iski? :D

Brightening Overnight Mask*-yönaamiossa on lähinnä keskitytty uudistamiseen ja palauttamiseen - geelivoiteesta löytyy muun muassa kirkastavaa C-vitamiinia,rauhoittavaa lakritsinjuuri-uutetta sekä oikeasti tehokkaana anti-aging ainesosana tunnettua niasiinia.


Nämä uudet Beauty Infusion-sarjan tuotteet ovat oiva lisä niin hempeän tuttuihin Freemanin tuotteisiin. Tämän sarjan tuotteet ovat käsittääkseni kaikki seerumipohjaisia ja niihin on lisätty muun muassa vitamiineja,uutteita,probiootteja ja peptidejä. Silti tämänkin Freemanin sarjan tuotteiden hinnat pysyvät yhtä maltillisina kuin edeltäjänsäkin!


Itse en ole näihin vielä kaupassa törmännyt mutta joko siellä on bongattu näitä jossain?














*pr-näyte

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Organic Shopin herkullisuuksia

Nyt sitten vihdoin pääsen kirjoittelemaan omia ajatuksia Suomeen ja esimerkiksi Sokoksiin rantautuneista Organic Shopin* tuotteista. Arvoinkin teille isänpäiväksi muutaman tämän merkin tuotteen mutta nyt olen kerennyt kokeilla näitä itsekin :)


Organic Shopin tuotteita leimaa ehdottomasti edullisuus,herkulliset erilaiset tuoksut ja koostumukset. Vartalovoiteet ja kuorinnat taitavat olla jotain viiden euron luokkaa joten näitä raaskii kokeillakin huoletta!

Creme Brulee Shea-vartalovoide on ensikatsomalta hieman hämmentävä tapaus. Kyljessä lukee Creme Brulee vartalovoide mutta kannessa lukee Organic Vanilla&Shea Butter vartalovoi - oli miten oli,tuoksumaailmaltaan nuo luultavimmin osuvat aika samoihin ;)

Koostumus on kuin vatkattua vartalovoita - hieman vartalovoita kevyempää mutta vartalovoidetta paksumpaa. Tätä saa kauhaista sormilla eikä massa enää valahda takaisin. Tuoksuhan se tottakai minuun heti ensimmäisenä iski,tämä tuoksuu herkullisen vaniljaiselta olematta ällöttävä!

Massa levittyy vaivatta iholle ja imeytyy hujauksessa,iho jää hieman nahkeaksi mutta ei liukkaaksi. Kosteutustehoiltaan tämä on omalle atooppiselle iholleni riittävä lukuunottamatta muutamaa vartalonosaa - noille kohdille levittäessäni olen sekoittanut massaan mukaan hieman öljyä.


Organic Mango&Sugar vartalokuorinta näyttää jo purkissaan siltä että sitä voisi syödä! Itsehän metsästän jatkuvasti sokerikuorintoja - suolapohjaisia kuorintoja tuntuu löytyvän vaikka millä mitalla mutta atooppinen ihoni ei niitä kirvelemättä kestä.

Massa on paksua ja hieman kauhaistaessa venyvää,todella tuhtia tavaraa siis. Tuoksuna on ihanan neutraali mango,ei sellainen esanssisen ällöttävä niin kuin mangon tuoksu kosmetiikassa usein on.

Tätä käyttäessä ihon kannattaa olla ennen levittämistä märkä - kuivalle iholle levittäessä kuorintateho on toki ihan eri luokkaa mutta niin käytettäessä massa levittyy huomattavasti huonommin eikä ole läheskään niin riittoisaa. Ja täytyy tähän huomauttaa,tästä ei sitä kuorintatehoa puutu vaikka tämän levittäisi märällekin iholle!

Märälle iholle levittäessä massa levittyy helposti paksuudestaan huolimatta ja ihan kuin hieman "vaahtoaisikin" - arvelisin tämän ominaisuuden olevan olemassa levittyvyyden helpottamiseksi. Massa on kyllästetty kokonaan sokerilla joten huuhtelun jälkeen iho on pehmeä ja ottaa paremmin hoitovoiteetkin vastaan. Tämän jäljiltä iho ei jää narskuvan puhtaaksi jota en voi vartalonhoitotuotteissa sietää vaan hyvin neutraaliksi - sopii siis niillekin jotka vihaavat öljyistä jälkituntua kuorinnoissa.


Tähän mennessä olen todella vaikuttunut näistä tuotteista - laatu on hyvää ja tuoksumaailma ihana. Tuoksujakin näistä löytyy ihan laidasta laitaan niin kirpeästä makeaankin asti. Ainoa asia josta en välitä on pakkaustapa tai paremminkin purkin kansi - se on ohutta muovia ja varsinkin märillä käsillä avaaminen ei ole näppärää,paremminkin pelkään joka kerta särkeväni sen.

Muistaakseni merkillä on myös kahvikuorinta,sitä on kokeiltava seuraavaksi!


Jokos siellä on kokeiltu Organic Shopin tuotteita?

Ihanaa keskiviikkoa<3









*tuotteet pr-näytteitä

maanantai 2. tammikuuta 2017

Vuosi 2016

Blogeissa vilahtelee nyt edellisen vuoden pohdiskeluja joten pohdiskellaan nyt sitten täälläkin. Vuosi 2016 oli todellinen "rough ride" täällä päässä ja jotenkin tuntuu että niin se oli aika monella!

Miten siellä muuten vuoden vaihde meni?



Viime vuoteen mahtui rajuja muutoksia. Sydäntäni alettiin taas tutkia,sain kolme lääkitystä jo olemassa olevien lisäksi sekä muutaman uuden fyysiseen puoleen liittyvän diagnoosin. Menetin työni ja lähipiirin kanssa on ollut ongelmia. Voitte siis kuvitella - viime vuosi oli lähinnä kokonaan onneton! Menetin myös kykyni nauttia pienistä asioista ja hetkistä,sitä kaipaan ehkä eniten valtavan stressin keskellä.

Viime vuosi meni pohdiskellessa oikeasti tämän elämän tarkoitusta ja järkeä.


Jos nyt mennään tämän hömpän puolelle,on siinäkin näkynyt muutoksia viime vuonna. Kolmetkympit alkaa uhkaavasti olla ovella ja iho muuttuu kohinalla. En tiedä onko tämä niitä aikoja kun iho alkaa ikääntyä nopeammin?

Ilmejuonteita silmien alla on tullut sitkeämpiä eikä mikään voiteen määrä enää auta niitä piilottamaan. Ihosta myös näkee heti jos ihonhoitoa on laiminlyönyt edes yhden illan. Aamuisin silmät ovat turvoksissa vuosi vuodelta enemmän ja turvotuksesta johtuvat,onneksi matalat,silmäpussit näkyvät heti jos unet on jääneet lyhyemmiksi.
 

En tehnyt varsinaisesti mitään uuden vuoden lupauksia mutta yritän pitää muutaman asian mielessäni nyt kun vuosi on vaihtunut.

- Yritän pitää itsestäni parempaa huolta.
Viime vuosi oli henkisesti todella raskas ja kuluttava,tuntui että unohdin fyysisen puolen aivan kokonaan tai en vaan jaksanut välittää. Tänä vuonna pyrin hoitamaan itseäni niin henkisesti kuin fyysisestikin paremmin.

- Yritän hemmotella itseäni enemmän.
Kuulun niihin ihmisiin joille toisten onnellisuus ja hyvinvointi on omaani tärkeämpi ja tänä vuonna yritänkin olla "itsekkäämpi". Pyrin ottamaan enemmän täysin omaa aikaa ja tekemään asioita jotka saavat minut onnelliseksi.

- Yritän harjoitella rentoutumaan.
Mielessäni jyllää 24/7 miljoonia ajatuksia,murheita ja ideoita joten on aika opetella laskemaan langoista irti. Minähän siis kuulun niihin ihmisiin joille kaikki tämä pohdiskelu tulee myös uniin. Jättäkää minun uneni rauhaan pliiiiiis!


Mitä toivon teille on että tämä vuosi tulee olemaan onnellinen,rauhallinen ja täynnä iloa. Toivon että pääsette tavoitteisiinne ja menette nukkumaan joka yö levollisin mielin. Ja tottakai toivon että kestätte mukana ja tsemppaatte minulle myös samanlaista,stressitöntä vuotta!

Joulukalenteriarvonnan muuten suoritan lähipäivinä,vielä on siis aikaa laittaa sormet ja varpaat ristiin ;)


Miltä tuntui tälläinen minulle harvinaisempi henkilökohtainen postaus?
Ihanaa alkuviikkoa<3