tiistai 17. tammikuuta 2017

Tammikuun '17 koekierroksella

Se olisi taas tiistai ja viikko saatu jotenkin alkamaan. Eilinen meni hyvin pitkälti juoksennellessa joten onkin ollut niin ihanaa kun tänään ei ole pakko hötkytä ja kiirehtiä.

Tässä kuussa olen ottanut kokeilukierrokselle kolme itselleni täysin uutta tuotetta joten höpistäänpä sitten niistä!


ACO Triple Moist Complex Body Lotion Orchid Seduction joutui laukkuuni itseasiassa äitini kaapista. Äitini kuuluu näihin TODELLA tuoteuskollisiin yksilöihin ja oli saanut tämän kaveriltaan,toisinsanoen tämä oli lähinnä kaapissa tuijotettavana ;)

Ensimmäinen ajatukseni tästä oli että tässä on yllättävän voimakas ja parfyyminen tuoksu ollakseen apteekkituotteita valmistavan merkin tuote! Voiteessa on itämainen orkidean tuoksu joka on aika tumma tuoksumaailmaltaan - hyvinkin paljon siis minun tyyliseni. Koostumus on paksuudessaan keskiluokkaa mutta yllättävän kosteuttavaa,olen huomannut tarttuvani tähän aina vaan uudelleen.

Liekö syy hauskan erilaisessa tuoksussa vai "ohuudestaan" johtuvasta helposta levittyvyydestä mutta hyvästä kosteuttavuudestaan,alkaa näppärä pumppupullo olla jo puolenvälin surullisemmalla puolella. Kiva vahinkolöytö!


Dove Nourishing Care Shower Oil With Maroccan Argan Oil tuli tarpeeseen. Heräsin yksi päivä siihen ajatukseen että kaikki suihkugeelini sun muut on uhkaavasti loppumassa. Etsin katseellani suihkuvoidetta Tokmannin hyllyiltä kun törmäsin tähän noin viiden euron löytöön - VIHDOIN helposti saatavaa suihkuöljyä!

Koostumus on öljylle tutun "lirua" ja veden kanssa vaahtoamatonta vaikkakin pesevää. Iho jää ihanan pehmeäksi - tuotteessa on 55%  hoitavia öljyjä ja sen kyllä tuntee. Yllätysmomentti tässäkin oli tuoksu,on todella tavatonta olla tunnistamatta Doven "ominaistuoksua" merkin tuotteista mutta tässä sitä ei ole lainkaan. Tämä tuoksuu itseasiassa hyvin hajuvesimäiseltä mutta huuhtelun jälkeen tuoksu ei jää leijailemaan ihosta. Toinen nappilöytö,pitäisi selkeästi napata mukaan Wild Card-tuotteita useammin!


Kuukauden kolmas tuntematon tapaus on Herbinan Energy Boost Virkistävä Puhdistusgeeli. Jos kaksi ensimmäistä tuotetta olivat ihania yllätyksiä,tämän kanssa mentiin metsään niin että rysähtää.

Unohdin oman kasvojenpuhdistusaineeni Lahteen viime reissulla ja kaupassa käydessä ajattelin napata mukaani jonkin helposti saatavan ja itselleni uuden tuotteen. Minulla on itselläni ollut Herbinalta hieman heikkoja kokemuksia aiemmin mutta ajattelin että ehkä nyt löytyisi jotain uutta hauskaa kun merkki on uudistanut tuotteitaan.


Tuote on nimensä mukaisesti geelimäistä mutta ikäväkseni täysin vaahtoamatonta. Meikinpuhdistuksessa käytettäessä tämä jättää selkeät pandasilmät ja ihon tahmean nahkeaksi - ei siis puhtaan nahkeaksi vaan lähinnä sen tuntuiseksi kuin osa pohjameikistä olisi vielä ihossa kiinni. Olen aina tottunut käyttämään kaksoispuhdistusta mutta toivoisin että molemmat käyttämistäni tuotteista selviytyisivät tehtävästään edes kohtalaisesti.



Onko ruudun sillä puolella tullut vastaan lähiaikoina ei-niin-toimivia tuotteita tai uusia lemppareita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti