tiistai 26. syyskuuta 2017

Apulaisia rauhallisiin uniin

Heii!


Onko täällä muita jotka taistelevat yöunien eteen?

Minulla on nyt jo jonkin aikaa ollut menossa sellainen vaihe että yöunet jäävät luvattoman lyhyiksi. Nukahtamisessa ei ole ongelmaa vaan siinä että pysyisin unessa. Uniongelmat ovat todella turhauttavia - ihmiset turvautuvatkin niin lääkkeisiin, pimennysverhoihin kuin korvatulppiinkin.

Tänään esittelenkin kolme tuotetta jotka saattavat toimia apuna kauniisiin uniin.


English Tea Shopin Comfort Me* luomuteetä mainostetaan rauhoittavana/tyynnyttävänä sekoituksena luomuainesosia. Luonnollisesti kofeiinittomassa teessä on kamomillaa, piparminttua, inkivääriä, basilikaa, Intian karviaismarja, vaniljaa, meiramia sekä guduchi-kasvia.

Ainesosien paljoudesta huolimatta teen maku on miellyttävä ja mieto, sen mausta ei herkästi erota eri ainesosia joka oli yllätys koska joukossa on useita voimakkaan makuisia yrttejä. Sekoitan itse joukkoon vielä hunajaa tuomaan makeutta. Olen henkeen ja vereen kahvi-ihminen mutta teen juomisesta iltasuihkun jälkeen on tullut jo lähes tapa valmistautuessani unille. Teen löytää esimerkiksi täältä.


Viime jouluna Lush toi markkinoille hempeän söpön tuotteen - Sleepy vartalovoiteen. Joukkoon on sekoitettu niin ihoa helliviä ainesosia kuin eteerisiä öljyjäkin. Tiettyjen öljyjen ja tuoksujenhan uskotaan rauhoittavan kehoa ja mieltä enkä nyt täysin tyrmäisi tätä ajatusta.

Sleepyn* sanotaan tuoksuvan laventelille ja niin se aika voimakkaasti tuoksuukin suoraan purkista tuoksutellessa. Itsehän en siis suosi laventelin tuoksua joten lähdin kokeilemaan tätä vähän kyräillen. Iholle levitettäessä notkea voide pehmenee tuoksussaan ja taustalla oleva kaakaovoi karamellisoi ihanasti laventelin terävyyttä. Tuoksu on aika voimakas mutta ei voimakkaimmasta päästä verratessa Lushin tuoksumaailmaan yleisestiottaen, tosin jos nenä on herkkä voi tätä levitellä vain pienelle osalle kehoa. Tässä on muuten hieman pienen pientä hohtoa mukana, IHANAA!


Viimeisenä halusin listata tähän tuotteen josta olen jo aiemmin kirjoittanutkin, nimittäin Supermoodin Beauty Sleep Sweet Pillow Scentin*. Useat ihmettelevät näitä "tyynytuoksuja" mutta hear me out.

Usein tyynytuoksut perustuvat eteerisiin öljyihin joilla on havaittu rauhoittavia vaikutuksia ihmiseen - vaikka ei välttämättä öljyjen vaikutukseen "uskoisikaan", on tälläisillä myös tieteellinen pohja. On tieteellisesti todettu että aivot voi opettaa rauhoittumaan, juurikin esimerkiksi tuoksujen kautta. Jos joka ilta suihkuttelet tiettyä tuoksua makuuhuoneeseen ennen nukkumaanmenoa, tietyn ajanjakson jälkeen aivot yhdistävät tämän tuoksun rauhoittumiseen ja rauhoittuvat jo automaattisesti havaitessaan tuoksun.

Voin itse sanoa että olen huomannut tämän "opettelun" toimivan, olenkin siis ihastunut näihin ihan täysin. Supermoodin variaation tuoksu on aika yrttinen ja laventelisen terävä mutta se ei jää leijumaan voimakkaana huoneilmaan vaan miedontuu nopeasti. Omaani en siis suihkuttele tyynyyn vaan joko huoneilmaan tai peittoon.




Miltä uniapurit vaikuttivat? Kuinka usein teillä on uniongelmia?















*pr-näyte

4 kommenttia:

  1. Sleepy on mun ultimate lempparituotteita ja nyt tulikin mieleen, et milloinkahan raaskisin korkata toisen purkin tuota ihanuutta<3 Rakastan mausteisia tuoksuja ja tuo tuoksuu ihan täydelliseltä. Mulle sattui miittigoodiebägistä saman merkin menkkatee :D Sekin on ollut ihan hyvää. Pillow Scent kuulostaa kivalta, mut en tiedä raaskisinko siihen itse sijoittaa. Mulla on nukahtamisongelmia ennen jänniä päiviä, oon kaiken mahdollisen suhteen kamala jännittäjä. Silloin otan herkästi melatoniinia, se tuntuu yhdessä tietoisen rentoumisen kanssa auttavan mua nukahtamaan. Onneksi en heräile kuitenkaan yöllä, kuulostaa ikävältä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mitä on menkkateessä? :D Oon ite ihan samanlainen jännittäjä,nää lyhytuniset kaudet tulee mulla yleensä pitkäkestosen stressin seurauksena ja on tosi hankalia katkeemaan :|

      Poista
  2. Ääh miksi niin monissa tollasissa tuotteissa pitää olla just sitä mun inhoamaa laventelia? :D Siis mä en oikeasti siedä sitä tuoksua yhtään. Toki joo tollanen, missä on selkeesti myös jotain muuta voimakasta tuoksua vois mennäkin, jos se laventeli peittyy sinne riittävän hyvin, mutta tarttis kyllä ehdottomasti päästä tuoksuttelemaan sitä tuotetta ennen ostoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tismalleen mitä tarkotat! Mäki yleensä vältän laventelia,sitä on JOKA PAIKASSA. Tuo Lushin voide on jännä,oon haistavinani siinä kardemumman vaikkei sitä siinä ees ole :D

      Poista